Leader-taustainen Itä-Suomen kalatalousryhmä on hakemassa Itä-Suomen muikulle MSC-sertifikaattia. Kyseessä on pilottihanke, sillä kyseistä sertifikaattia ei ole Suomessa vielä millään kalalajilla.
Hankkeen taustalla on ryhmä itäsuomalaisia muikunkalastajia ja muita kala-alan toimijoita. Myös Puruveden muikku kuuluisi sertifioitavien kalojen joukkoon.
MSC-sertifikaatti on maailmanlaajuisesti tunnustettu todistus siitä, että kala on pyydystetty ekologisesti kestävällä tavalla. Muun muassa Maailman Luonnonsäätiö WWF suosittelee MSC-sertifioitujen kalojen käyttöä. Monissa maissa sertifikaatti alkaa olla kalamarkkinoille pääsyn ehtona.
Kalatalousryhmä rahoitti esiarvioinnin, jossa suositeltiin täyden arvioinnin teettämistä.
– Itäsuomalainen muikku ja sen kalastus näyttäisi esiarvioinnin pohjalta täyttävän laatujärjestelmän vaatimukset, sanoo kalatalousryhmän aktivaattori Pekka Sahama.
Sertifiointeja tekee puolenkymmentä auditointilaitosta, joilta on nyt pyydetty tarjouksia arvioinnista.
Sertifikaatti myönnetään aina viideksi vuodeksi kerrallaan. Pekka Sahama arvioi sertifioinnin kustannusten olevan ylläpitoineen viiden vuoden ajalta 100 000 – 125 000 euroa.
– Sertifikaattiin ollaan saamassa yksityistä rahaa ja neuvottelut kaupallisten toimijoiden kanssa ovat pitkällä, toteaa Sahama.
Loppurahoitus on tarkoitus hakea Euroopan meri- ja kalatalousrahastolta. Kalastajille ei ensimmäisten viiden vuoden aikana pitäisi tulla suuria kustannuksia.
Eteläisen Saimaan muikusta tehty esiarviointi oli ensimmäinen Suomessa kalalle tehty arviointi.
>> Katso tästä Etelä-Saimaan muikkukalastuksen MSC sertifioinnin esiselvitysraportti.
Nyt käynnissä on myös silakan ja kilohailin sertifiointi.
– Muikun osalta aluerajaus täsmentyy lopullisesti neuvotteluissa, mutta tällä hetkellä puhutaan Itä-Suomen muikusta. Seitsemänkymmentä prosenttia Suomen muikusta tulee kuitenkin täältä.
Joulun alla sertifiointia pohjustettiin kalastajien kokoontumisessa, johon osallistui muikunpyytäjiä Etelä-Saimaalta Pielisen pohjoisosia ja Rautalammin reittiä myöten. Mukana oli myös Puruveden ammattikalastajia.
– Täkäläinen muikun kalastus nuottaamalla ja troolilla näyttää täyttävän kestävän kalastuksen edellytykset. Sivusaaliskysymys on huomioitava, samoin muut reunaehdot, sanoo Pekka Sahama.
MSC-sertifikaatti jakautuu 28 alakohtaan, joiden vaatimukset on täytettävä. Arvioinnissa tarkastellaan muun muassa kalakantoja, kalastuksen ympäristövaikutuksia vesiluonnolle sekä kalastuksen ohjaus- ja säätelyjärjestelmiä.
Myös kalan jäljitettävyyden kuluttajalle asti on oltava kunnossa.
– Tässä tulevat mukaan esimerkiksi kalatalot.
Kevään aikana valitaan auditoija ja jätetään rahoitushakemus Euroopan meri- ja kalatalousrahastolle. Auditoinnin pisteytys ratkaisee, täyttääkö kalastus MSC-organisaation asettamat kriteerit.
Tavoitteena on saada sertifikaatti vielä tämän vuoden aikana. Juridisesti sertifikaattihanketta hallinnoi Rajupusu Leader ry, jonka alaisuudessa kalatalousryhmä toimii.
Muikun kalastus nuottaamalla ja troolilla näyttää täyttävän kestävän kalastuksen edellytykset.