Ajankohtaista

»

Vuosikokouskutsu 2017 / Jäsentiedote

»

Ahvenposti osakaskunnille ja kalastusalueille 2/2017

»

Ahvenposti osakaskunnille ja kalastusalueille 1/2017

»

Kalatalouden Keskusliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi Vesa Karttunen

»

Itä-Suomen muikulle haetaan MSC-sertifikaattia

»

Lausuntopyyntö - Ehdotus vesialueiden jakamiseksi kalatalousalueiksi

»

Ahvenposti osakaskunnille ja kalastusalueille 2/2016

»

Ahvenposti osakaskunnille ja kalastusalueille 1/2016

»

Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmä luovutti raporttinsa

»

Ahvenposti - jäsentiedote 6/2015

»

Kalastusasetus tehostaa kalojen suojelua, tiedote MMM 26.12.2015

»

Yhdellä kalastusmaksulla voi jatkossa kalastaa koko Suomessa

»

Ahvenposti - Jäsentiedote 4/2015

»

Ahventen elohopeapitoisuudesta tuoretta tietoa (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

»

Näytä kaikki



EKKTK:n julkaisuja

»

Loppuraportti Kaakon Jokitalkkarihanke 2014-2016

»

EKO energia Kaakon Jokitalkkari raportti 2015-2016

»

Kalatalouskeskuksen toimintakertomus vuonna 2016

»

Etelä-Saimaan ja Vuoksen kalataloudellinen tarkkailuraportti 2015

»

Kalastustiedustelu: Kalasto ja kalastus Etelä - Saimaalla vuonna 2012

»

Urpalanjokialueen kehittämishankkeen loppuraportti

»

Haapaveden kalastoselvitys ja poisto- ja hoitokalastussuunnitelma

»

Raportti Haapajärven poistokalastus 2011-2012

»

Pien Saimaan koetroolauksen tulokset 2012

»

Urpalanjokialueen kehittämishankkeen vuosiraportti 2011

»

Esitelmä Haapajärven poistokalastus Valtakunnaliset kalastusaluepäivät 2012

»

Muikku 'Jump Start' hankkeen loppuraportti

»

Matkaraportti elinkeinokalatalousmatka Hollantiin 3-10.4.2011

»

Pien-Saimaan kalaston selvitys 2009

»

Näytä kaikki

Ahventen elohopeapitoisuudesta tuoretta tietoa (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Julkaistu 2015-06-26 14:05:44

Ahvenen elohopeapitoisuuksia on vuosina 2012  -2014 selvitetty laajasti Suomessa vesienhoidon tarpeita varten. Elohopeapitoisuutta käytetään yhtenä mittarina vesien kemiallisen tilan arvioinnissa. Kaakkois-Suomen noin 60 tutkimuskohteesta valtaosa oli kalaelohopean perusteella hyvässä kemiallisessa tilassa, mutta noin neljäsosassa kohteista ahvenen elohopeapitoisuus ylitti vesieliöstön suojaamiseksi asetetun laatunormin. Yhdelläkään vesistöllä ahvenen keskiarvopitoisuus ei kuitenkaan ylittänyt ihmisravinnoksi käyttökelpoisen kalan raja-arvoa. Selvitys tehtiin yhteistyönä ELY-keskusten ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa. Hankkeen rahoitti pääosiltaan ympäristöministeriö.

 

Kaakkois-Suomen alueelta ahvenia kartoitukseen kerättiin yhteensä 35 järvestä ja useista paikoista eri puolilta Saimaata, suurimmista joista (Vuoksi, Kymijoki ja Hiitolanjoki) ja muutamasta pienemmästä joesta (Urpalanjoki, Alajoki/Hounijoki) sekä lisäksi myös rannikolta Ahvenkoskenlahden ja Virolahden edustalta. Rakkolanjoesta ahvenia ei saatu tutkimukseen yrityksistä huolimatta. Näytteet kerättiin pääosin paikallisten vapaa-ajankalastajien avustuksella. Kaakkois-Suomesta kerätyistä ahvenista elohopeamäärityksiä tehtiin kaikkiaan 511 kpl. Näytteet analysoitiin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen ja SYKEn laboratorioissa.  Tutkitut ahvenet olivat pieniä, ns. pilkkikokoluokkaa (15-20,5 cm). Tulosten vertailtavuuden vuoksi ympäristölaatunormiin liittyvissä laskelmissa tutkittavien kalojen koko on vakioitu niin, että käytetään tuloksia vain 15-20,5 cm kokoluokan yksilöistä.

 

Elohopea on yksi EU-tasolla määritellyistä vesiympäristölle haitallisista ja vaarallisista aineista ja sen laatunormi on asetettu ahvenen lihaksen pitoisuudelle. Tehdyn selvityksen tarkoituksena oli tutkia tämän ns. ympäristölaatunormin ylittymistä Kaakkois-Suomessa. Elohopealle vesieliöstön suojaamiseksi asetettu laatunormi (0,2-0,25 mg/kg vesistön humuspitoisuudesta riippuen) on selvästi tiukempi kuin kalan ravintokäytölle asetettu raja-arvo (0,5 mg/kg).

Pienten ahventen (15-20,5 cm) elohopeapitoisuuden keskiarvo ylitti ympäristölaatunormin 15 tutkitussa vesistössä, ja laatunormin rajalla pitoisuus oli 2 järvessä. Kaikista tutkituista kaloista syömäkelpoisuusrajalla (0,5 mg/kg) tai sen yli oli 15 ahventa, eli noin  3 % tutkituista kaloista. Koska elohopea on ravintoketjussa kertyvä raskasmetalli, suuremmissa ahvenissa ja paikallisissa petokaloissa (kuten hauessa) elohopeapitoisuudet saatavat olla suurempia, jolloin on riski syömäkelpoisuusrajan ylitykselle.

 

Ympäristölaatunormin ylitykset ja elohopeapitoisuudet olivat:

Vesistö

Kunta

Elohopeapitoisuus mg/kg  (15-20,5 cm ahven)

keskiarvo (vaihteluväli)

n

Hiitolanjoki

Rautjärvi

0,33 (0,23-0,49)

10

Loituma

Ruokolahti

0,23 (0,15-0,30)

8

Torsa

Ruokolahti

0,25 (0,13-0,37)

10

Sarajärvi

Ruokolahti

0,23 (0,16-0,38)

9

Änikkä

Ruokolahti

0,42 (0,25-0,67)

10

Nauksenjärvi

Ruokolahti

0,26

1

Saimaa Haapavesi

Ruokolahti

0,33 (0,23-0,44)

10

Alajoki/Hounijoki

Lappeenranta

0,27 (0,19-0,40)

10

Suuri-Sarkanen

Lappeenranta

0,27 (0,19-0,45)

10

Ottojärvi

Lappeenranta

0,25 (0,13-0,37)

10

Sanijärvi

Kouvola

0,45 (0,21-0,68)

10

Kymijoki

Kouvola

0,26 (0,15-0,61)

8

Tammijärvi

Pyhtää

0,37 (0,20-0,67)

15

Vehkajärvi

Hamina

0,26 (0,14-0,55)

7

Kannusjärvi

Hamina

0,30 (0,17-0,46)

10

 

Humaljärvi ja Korppinen Lappeenrannasta olivat ympäristölaatunormin rajalla.

 

Saimaalla Haapavettä lukuun ottamatta ympäristölaatunormi ei ylittynyt. Suur-Saimaan, itäisen ja läntisen Pien-Saimaan ahventen elohopeapitoisuudet olivat pieniä ollen tasolla 0,10-0,14 mg/kg. Myös Maavedellä pitoisuudet olivat pienet eikä ylityksiä todettu. Näytekaloja oli myös metsäteollisuuden vaikutuspiiristä Pulpinlahdelta, Honkalahdelta ja Vatavalkamasta, mutta niissäkin pitoisuudet olivat pienet.

 

Vuoksen ahventen elohopeapitoisuuden keskiarvo oli 0,07 mg/kg. Kuolimolla ahventen elohopeapitoisuudet (keskiarvo 0,18 mg/kg) olivat yllättäen Saimaata suuremmat, mutta kuitenkin alle ympäristölaatunormin (0,2 mg/kg).

 

Kymenlaaksossa Valkealan reitiltä ja Salpausselkien pohjoispuolen järvialueilta tutkittujen ahventen elohopeapitoisuus ei järvikohtaisesti ylittänyt ympäristölaatunormia. Myös rannikolta tutkittujen kalojen elohopeapitoisuudet olivat pieniä. Jonkinlainen positiivinen yllätys oli, ettei myöskään Pyhtään Ahvenkoskenlahdelta pyydettyjen ahventen keskipitoisuus ylittänyt laatunormitasoa. Aikaisemmin Kymijoen eri jokihaarojen edustoilla pyydetyistä hauista on mitattu kohonneita elohopeapitoisuuksia.

 

Hiitolanjoen ja Kymijoen kalojen kohonneet elohopeapitoisuudet johtuvat jokivarren teollisuushistoriasta. Pitoisuudet ovat kuitenkin olleet laskusuunnassa. Muiden vesistöjen kohdalla kohonneet kalaelohopeat johtuvat valuma-alueen maaperästä tapahtuvasta huuhtoumasta maankäytön seurauksena. Ilmaperäisestä elohopealaskeumasta maaperään elohopeaa huuhtoutuu vesistöön etenkin humusmailla mm. maan pintaa rikkovan toiminnan seurauksena. Vesistöissä elohopea muuttuu bakteeritoiminnan seurauksena ravintoketjussa rikastuvaksi metyylielohopeaksi, jota kaloissa esiintyvä elohopea pääosin on.

 

Elohopea on vesiemme pitkäaikainen ongelma

Ilmakehässä elohopea voi kulkeutua jopa mantereelta toiselle ja Suomenkin laskeumasta yli 90 prosenttia tulee maamme rajojen ulkopuolelta. Ilmaperäisen laskeuman on arvioitu kasvattaneen järvien elohopeakuormituksen Skandinaviassa noin nelinkertaiseksi verrattuna teollistumista edeltäneeseen aikaan. Suomessa järvikalojen elohopeapitoisuuden arvioidaankin nousseen pääasiassa juuri ilman kautta tulevan elohopean johdosta.

Elohopean ympäristölaatunormi ylittyy Suomessa varsin yleisesti, erityisesti turvevaltaisten valuma-alueiden vesistöissä. Kaakkois-Suomen elohopea-aineistossakin on selvästi nähtävissä, että laatunormin ylitykset ovat yleisiä turvemaavaltaisten valuma-alueiden latvaosien ruskeavetisissä järvissä. Ympäristölaatunormit on kuitenkin asetettu tasolle, jolla metyylielohopeasta johtuvia haitallisia vaikutuksia voi havaita sekä kaloissa, vesilinnuissa että nisäkkäissä. Haittavaikutukset ovat ennen kaikkea hormonaalisia, lisääntymisen onnistumiseen vaikuttavia muutoksia.

Elohopeapäästöjä on pyritty jo pitkään rajoittamaan kansainvälisin sopimuksin, mutta vesistöjen toipuminen ja kalojen elohopeapitoisuuksien laskeminen saattaa laskeuman vähentymisestä huolimatta kestää vuosikymmeniä, koska elohopeaa on varastoituneena maaperään. Pienet metsäjärvet, joilla on suo- ja turvemaavaltainen suurehko valuma-alue, ovat erityisen herkkiä elohopean kertymiselle ja myös toipuminen elohopeakuormituksesta on hidasta. Myös metsänhoitotoimenpiteiden on joissakin tutkimuksissa osoitettu edistävän metyylielohopean muodostumista ja kertymistä kaloihin ja karkeasti on arvioitu, että Pohjoismaissa metsänhakkuut ja maan muokkaus voivat olla vastuussa noin 10-25 prosentista kalojen elohopeapitoisuudesta.  Näin ollen metsätalouden vesiensuojelutoimillakin on merkitystä myös kalojen elohopeapitoisuuksille.

 

Ahvenen elohopeapitoisuus vaikuttaa vesistöjen kemialliseen tilaan

Ahvenen elohopeapitoisuus on yksi kriteereistä, jolla vesiemme kemiallinen tila luokitellaan. Kemiallisesti hyvään tilaan pääseminen, eli vesiekosysteemin suojaaminen haitallisilta aineilta, on yksi vesienhoidolle asetetuista tavoitteista. Tulosten perusteella näyttää siltä, että kalojen elohopeapitoisuus on merkittävin vesien kemiallista tilaa heikentävä tekijä Suomessa.  Koska mitattuja kalojen elohopeapitoisuuksista on vain osasta vesistöjä, joudutaan muiden vesistöjen kemialliset tila-arviot tekemään mallintamalla, jotta vesienhoitosuunnitelmien edellyttämät kemiallisen tilan arvioinnit saadaan tehtyä. Vesienhoitosuunnitelmat vahvistetaan valtioneuvostossa vuoden 2015 lopussa. 

 

Kaakkois-Suomen ELY-keskusta koskevat aineistot löytyvät kätevimmin osoitteestahttp://www.ymparisto.fi/vesienhoito/kaakkois-suomi

 

Liitteet

Ahvenen tutkittuja elohopeapitoisuuksia Kaakkois-Suomessa vuosina 2012-2014 (pdf)

 

Lisätietoja:
- Hydrobiologi Jouni Törrönen, puh.  0295 026 296, jouni.torronen(at)ely-keskus.fi
- Limnologi Marja Kauppi, puh  0295 029 245, marja.kauppi(at)ely-keskus.fi

 

Lisätietoja kalojen syöntisuosituksista ja elohopeasta