Kalaveden hoito

 

Kalavesien hoitoon kuuluu huolehtia veden laadusta, ympäristöstä, kalaston laadusta ja määrästä. Kalavesien hoitoa on myös kalastuksen järjestäminen ja ohjaaminen.

Kalastuslaissa kalastuksen järjestäminen ja kalakantojen hoitaminen on osoitettu vedenomistajan tehtäväksi.

Kalavesien hoidon keskeisinä tavoitteina on kalavarojen kestävä käyttö ja kalojen luontaisen lisääntymisen turvaaminen. Tavoitteisiin tulisi pyrkiä ensisijaisesti kalastusta ohjaamalla ja kunnostamalla kalojen elinympäristöä. Mikäli nämä toimet eivät riitä, kalastusmahdollisuuksia voi parantaa istuttamalla kaloja.

 

Kalastuksen järjestäminen

Kalastuksen järjestämisessä huolehditaan siitä, ettei kalavesiä yli- eikä alikalasteta. Kalastuksen määrä ja laatu vaikuttavat vesistössä elävään kalakantaan.

Kalastusta ohjataan pyydysten käyttöä ja rakennetta koskevin määräyksin, kalastusrajoituksin, alamittasäädöksin sekä pyyntitehon ja saaliin määrän säätelyllä. Ylikalastetussa vedessä vesienomistajien pitää miettiä uudelleen kalastusoikeuksien jako. Jos kalavettä ei taas käytetä hyväksi, alueelle voi myydä ammattikalastuslupia tai antaa alue vuokralle kalastuksen harjoittamista varten.

 

Vesien kunnostaminen

Monet Suomen vesistä kärsivät rehevöitymisestä tai happamoitumisesta. Veden laatua voi parantaa suuntaamalla varoja esimerkiksi vesikasvien niittoon, hoitokalastukseen, järven kalkitsemiseen tai ilmastukseen, lähtökohdasta riippuen. Kalojen elinympäristöä voidaan myös parantaa rakentamalla ja kunnostamalla kutupaikkoja tai poikasalueita. Poistamalla vaellusesteitä ja rakentamalla kalateitä parannetaan kalojen lisääntymismahdollisuuksia.

 

Kalojen ja rapujen istuttaminen

Kalojen istuttaminen on tärkeä kalavesien hoitomuoto. Ne varat, joita osakaskunta saa osakkailta pyydysmaksuina, muilta kalastuslupina sekä valtion kalastuksenhoitomaksuina, ohjataan usein kalanpoikasten istuttamiseen. Vesialueiden osakaskunnat päättävät kokouksessaan mitä poikasia hankitaan. Joki- ja täplärapuja voi istuttaa niille soveltuviin vesistöihin. Jos istutetaan kala- tai rapulajia, jota ei vesialueella entisestään esiinny, toimenpide vaatii Elinkeino-, liikenne, ja ympäristökeskuksen luvan.